tiistai 30. huhtikuuta 2013

Sigfrid von Kähmlerin kohuväite: "Kapitalismi on ihan perseestä"

Sigfrid von Kähmler.

"Minulla on ihan liikaa kirjoja, sillä kaikenlaiset höyrypäät lähettelevät niitä minulle", hirnuu Sigfrid von Kähmler. Työhuoneen käsikirjasto koostuu homeisista Leninin kootuista teoksista ja kaikenlaisten viherpiipertäjien ja vasemmistoradikaalien pamfleteista. Tietokonepöytä on naarmujen, lian ja tyhjien nuudelipakettien peitossa.

27-vuotias Sigfrid von Kähmler teki aktiivisen työuransa Suomen Postilla, josta tuli myöhemmin Itella. Tämä ura jakelualan pohjamudissa on ohitse, mutta työ yleisenä urputtajana ja toimittajana jatkuu yhä.

Kähmler sanoo, että hänen työkykynsä heikkenee yleisen kismityksen johdosta koko ajan, vaikka ulkopuolisen silmiin tällaisesta ei ole mitään merkkejä. Kähmler kertoo, että häntä ovat pitkään vituttaneet monenlaiset maailman asiat.

"Näin keväisin olen erittäin epäkiitollinen esimerkiksi siitä, että minulla on todella ärsyttävä heinänuha. Kävin Porvoon sairaalassa siedätyshoidossa, mutta siitäkin huolimatta siitepölyt raastavat limakalvot vuotamaan verta. Kyllä muuten keljuttaa," mies kiroilee ja pyyhkii nenäänsä.

Von Kähmler valittaa, vaikka sama juttu tapahtuu joka vuosi. Siitäkin huolimatta uusi teksti on pian valmis.

Von Kähmlerin mielestä nykyisessä suomalaisessa lumedemokratiassa työväki tekee töitä yhä enemmän niska limassa, mutta työn hedelmät jaetaan rikkaiden taskuihin.

Kitkerimmät kommentit von Kähmler lähettää kapitalismille, jonka toiminta lähenee hänen mielestään jo valtaisaa tultasyöksevää Moolokin kitaa.

"Nyt tehdään verotuksen myötä Suomea houkuttelevaksi ylikansalliselle pääomalle Irlannin malliin, ja samaan aikaan voimansa tunnossaan olevat kotimaan kapitalistit irtisanovat ihmisiä minkä kerkeää", von Kähmler lataa.

"Tämä nollalinjan vaatiminen palkkoihin on EK:lta todella kusinen ajatus. Muutenkin kapitalismi on ihan perseestä. Jos saisimme tähän muutoksen, maamme paranisi oleellisesti."

Lue Kähmlerin koko haastattelu huomisen Talouselämästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti