maanantai 25. lokakuuta 2010

Kuorma-auto veti ajolangat alas

Kuorma-auton lavalla ollut, yläasentoon jäänyt nostopuomi osui 14.10.2010 Sokoksen kulmalla sähköjohtoihin ennen kello 16:ta iltapäivän pahimman ruuhkan alussa. Puomi osui raitiovaunujen ajolankoihin ja pudotti ne alas auton ylitettyä Mannerheimintien Simonkadulta päin Kaivokadulle.



STT:n mukaan päivystävä komisario Tom Packalén Helsingin poliisista kertoi liikenteen muuttuneen lähes kaaokseksi, vaikka poliisi ryhtyi ohjaamaan sitä välittömästi usean yksikön voimin.

Sähköt katkaistiin risteyksen alueelta heti, joten itse sähkökaapeleista ei ollut kenellekään vaaraa.

Onnettomuuden jälkiseuraukset aiheuttivat pahoja liikennehäiriöitä.Raitiovaunut ja osa busseista kulkivat poikkeusreiteillä.

Liikenne oli poikki kokonaan Mannerheimintiellä Postikadun ja Aleksanterinkadun välillä. Kaupungin liikenneviraston tieliikennekeskuksesta kerrottiin, että raitiovaunut kulkivat muualla ensin normaalisti. Koska melkein kaikki linjat kulkevat onnettomuuspaikan kautta, raitioliikenne sumautui vähitellen lähes täysin.

Mitkään autot eivät päässeet ajamaan risteyksen läpi. Sen sijaan liikenne pääsi kääntymään kulmissa oikealle.

Onnettomuuden aiheuttaneen kuorma-auton lastina oli lautatavaraa.